Naisten päivän kunniaksi

Naisten Päivänä tuli mieleeni meille niin tyypillinen sairaus: tunnollisuus, tekeminen, välittäminen, ns. kuuliaisuus, perfektionismi - kaikki kohtuudessa hyviä ominaisuuksia, mutta liika-annoksena sairastuttaa ihan oikeasti.

Jos sairastuminen ei näy muille, helposti tuomitaan, väheksytään, vähätellään, mitätöidään jne. Pitäisi olla vähintään jalka/käsi poikki, silmät turvoksissa niiskuttaa ja räkä nenästä valuen köhiä. Silloin on SAIRAS ja saa sairastaa ihan luvan kanssa! Jos pälle päin ei näy mitään, ei kuulu mitään, niin eihän silloin voi olla sairas. Olet laiska, saamaton, huomionkipeä, velttoilija - et vaan yritä, et HALUA yrittää tarpeeksi. "Kyllä se siitä, kun vaan nouset ja alat tekemään." Kyseistä "viisautta" 'äitini käytti aikanaan, kun olin niin väsynyt, että en jaksanut kunnolla kättäni nostaa, vaikkei mitään vikaa missään pitänyt ollakaan. Suurin ponnisteluin joskus yritin noudattaa neuvoa, mutta eihän siitä mitään tullut. Olin siis suosiolla laiska, saamaton jne., kunnes taas jaksoin.

Samaa meistä niin moni yrittää niin kotitöissä kuin muuallakin töissä. Tullaan sairaana töihin ja muistetaan ensimmäiseksi mainita, miten väsyneitä ja kipeitä ollaan, MUTTA siitä huolimatta TULLAAN TÖIHIN! Vaikka olisi kuumetta ja mahatautia, niin töihin tullaan - tartuttamaan toisia ja pätemään. Jos se sairaus onkin näkymätön, niin silti tullaan, mutta ollaan hiljaa, ei retostella yhtään vaan yritetään epätoivoisesti jaksaa, kuka paremmin kuka huonommin. KENENKÄÄN EI PITÄISI TARVITA TEHDÄ NIIN! Oikeus sairauslomaan on kaikilla sairastuneilla, oli syy mitä tahansa. Flunssa, katkipoikki jalka  ja väsymys, uupumus, masennus - kaikki yhtä päteviä syitä. Vai eikö muka?

Itselläni asiasta on valitettavasti kokemusta sekä "vain" kotonaoloajalta että työssäoloajalta. Kotona en saanut ymmärrystä osakseni, exän mielestä olin vain laiska ja saamaton. Kun olin töistä pois vajaan kuukauden ja tulin takaisin, esimies oli vastassa. Hän toivotti tervetulleeksi takaisin töihin ja toivoi, että oloni on parempi. Valtava taakka tipahti harteilta, olin pelännyt hetkeä todella paljon. En ollut ensimmäinen enkä viimeinen, joka on ollut burn outin, väsymisen, masentumisen takia poissa ja on suunnattoman tärkeää, että esimies ja myös muut työtoverit suhtautuisivat asiaan samoin kuin jos olisi ollut vaikkapa jalka poikki. 

Työssä uupumisesta pitäisi myös voida puhua avoimesti siellä työpaikallakin ilman pelkoa, että tulee jollain lailla leimatuksi. 

Jos joku on niin onnellisessa asemassa, että jaksaa hyvin, ei ole kipeä - millään lailla, niin hieno juttu! Ei sillä silti tarvitse kehuskella siinä yhteydessä, jos on puhetta toisten sairauksista. Se ei ole aikuismaista käytöstä.  

Erittäin alhaista ja kypsymätöntä ajattelutapaa edustaa myös se, jos osoitetaan ymmärtämättömyyttä työuupumuksesta sairastunutta kollegaa tai ketään muutakaan kohtaan. Jos ei ymmärrä, voi olla olla fiksu ja aikuinen ja pitää suunsa kiinni. Jos ei ole hyvää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa, siloin ei ehkä se omakaan tyhmyys tule toisten tietoon. 

Koskaan ei kukaan meistä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Väsymys voi sattua kenen tahansa kohdalle. Lähes ilman ilkeyttä voisin ehkä jopa ajatella, että pieni omakohtainen kokemus voisi olla hyväksi joillekin tuomitsijoille!

Naisille kerääntyy niin kotona kuin töissäkin erilaisia paineita ja  odotuksia, oman ja muitten taholta. Minäkin olisin voinut oppia olemaan suvaitsevaisempi, armollisempi, rakastavampi, ymmärtäväisempi itseäni kohtaan jo vuosia sitten. Onneksi alan pikku hiljaa oppia.
  
Vaikka olenkin hyvä ja ihana, taitava ja fiksu, viisas ja vaikka mitä, niin ei minun AINA tarvitse jaksaa. Saan olla väsynyt, saan olla heikko eikä se tee minusta tippaakaan huonompaa tai vähemmän yhtään mitään. Jos osaa olla kaikkea edellä mainittua muita kohtaan on reilua olla sitä myös itselle.

Oikein hyvää ja ihan sellaista kuin itse haluat Naisten päivää!