Nykyään tuntuu, että tärkeintä on ulkonäkö, kauneus, viehättävyys,seksikkyys, haluttavuus jne. Kaikki muut seikat ovat yhdentekeviä tai ainakin hyvin, hyvin toisarvoisia.
No, miten määritellään, kuka on kaunis ja kuka ruma? Pikaisesti ajateltulta määrittäjinä ovat muoti, musiikki- ym. videot, TV, netti, mainosala jne. Siis tahot, joilla on hyvin vähän/ei mitään tekoa normaalin arkielämän kanssa!
Kautta aikojen kauneutta, nimenomaan naisten kauneutta on määritelty vaihtuvin tavoin: itse henk. koht. pidän eniten siitä, että talossa o hyvä olla tuhti emäntä, notta jokaanen näköö, että on pötyä pöyräsä!
Myös rubensilainen ihanne on ihan ok. Sen sijaan tämä nykyhetken langanlaiha, "keskitysleirimalli", jota vielä fotoshopataan entistä laihemmaksi, lähinnä oksettaa - inhosta!
Jos joku on luonnostaan laiha, hoikka, ok. Mutta pitäisi olla ihan yhtä hyvin ok, jos on luonnostaan rehevämpimuotoinen, pullukampi, tanakampi, mitä sanaa nyt sitten haluaakaan käyttää. Kaikkien pakottaminen samaan muotiin ei ole toimivaa. Ihan sama, jos yritetään väkisin ängetä kaiken mallisia kalikoita neliskanttisesta reiästä läpi! Ei sekään onnistu luonnostaan, vaan pitää silpoa palikat, jos aikoo saada homman hoidettua.
Ainahan naiset (etenkin) ovat tarkkailleet ulkonäköään ja kas kummaa! aina siinä on ollut vikaa, yleensä enemmän kuin vähemmän! On surullista kun tarkkailu ja sen mukaan eläminen menee liiallisuuksiin, varsinaineen elämiseen ei jää aikaa eikä voimia.
Törkeintä ihmisen elämän riistoa on nykyään pienten tyttöjen valjastaminen tämän saman hullunmyllyn pyörteisiin: laihdutuskuurilla on jo alakouluikäisiä, kauneusleikkauksia toivotaan ( ja saadaan!) lahjaksi teini-ikäisenä ja nuorempanakin. Pikkutyttöjen pitää näyttää yhä nuorempina aina vaan aikuisemmilta, että olisi hyvä. Teini-ikäiset, keskenkasvuiset tytöt näyttävät yli parikymppisiltä. Paljasta pintaa pitää näyttää, meikkiä pitää olla, pitää olla "seksikäs" ?! Miksi? Mihin se lapsuus ja nuoruus jäi? Mikä ihmeen kiire on päästä ennen aikojaan siihen salaperäiseen "aikuisten maailmaan", kun se ei pelkällä pukeutumisella ja meikillä kuitenkaan onnistu! Turhaan sitten vanhempana itketään hukkaan mennyttä aikaa.
Tiukkana saa olla niin nuori itse kuin vanhempikin ettei anna periksi joka puolelta tulevalle jatkuvalle "pommitukselle": mainoksia, videoita, kuvia, roolimalleja: sinun on oltava tällainen ja tällainen että kelpaisit yleensä yhtään mihinkään tai kellekään!
Itse en enää kovin usein jaksa haikailla hoikan kropan yms. perään. Haaskattua aikaa ja pahaa mieltä siitä vaan seuraisi. Tässä iässä voin jo aika rehellisesi myöntää, että jos en kelpaa tällaisena, niin se on sitten sen toisen osapuolen menetys! Olisihan se tietysti mukava kokeilla, millaista olisi olla kaunis, saisi kaupasta normikoon vaatteita, ehkä joku kääntyisi katsomaan ihaillakseen. (Muistan miten nuorena tuntui mukavalta, kun kuulin ohimenevän, ihan kivan mäköisen tyypin sanovan kaverilleen "kato, kun nätti likka". Ketään muita sillä hetkellä ei kadulla ollut, joten ilmeisesti tarkoitti minua. Kivaa se oli!) Mutta tulen kyllä toimeen ilman kehujakin.
Onneksi on sitä henkistä kapasiteettia, jonka pohjalta saan arvostusta ja kehuja, ihan vilpittömästi. Äly, nokkeluus yms. eivät iän myötä katoa ja kun kokemusta tulee lisää, niin hyvä!
Olisin halunnut lisätä tänne muutamia kuvia, joissa olisi ollut esimerkkejä minun mielestäni kauniista, viehättävistä ihmisistä ja sitten niistä ei-niin-kivan-näköisistä, mutta en jaksa perehtyä siihen nyt. Ensi kerralla sitten. Tämä juttu nimittäin jatkuuuuuuu ...
Mulla olisi tähän niin paljon kommentoitavaa, että siitä tulisi varmaan oma juttunsa. Joten sanon vaan, että olen ihan samaa mieltä ja totaalisen kyllästynyt maailman ulkonäkökeskeisyyteen. Tämä onkin hyvä, että otsikossa on osa 1 :)
VastaaPoista